• Kirjoittamista tukevat työkalut

    Maanantaina 25.11.2019 kyselimme Larpintekijöiden residenssin Facebook-sivuilla tapahtuvassa virtuaalisessa kirjoittajakahvilassa, millaisia näppäriä kirjoitustyökaluja osallistujilla on ollut käytössä omassa kirjoitusprosessissa. Tässä blogipostauksessa esitellään erilaisia, keskustelun myötä esiin nousseita hyviä suosituksia työkaluista, joita voi käyttää kirjoitamisen tukena. Muistiinpanot järjestykseen Erityisesti kirjoitusprosessin alkuvaiheessa päässä vilisee lukuisia ideoita ja ajatuksia, jotka olisi hyvä kirjoittaa ylös ja laittaa järjestykseen. Omat muistiinpanot voi tallentaa ja järjestellä perinteisesti projektille pyhitettyyn muistikirjaan, Wordiin tai Google Docs –tiedostoihin. Myös vaihtoehtoisia ohjelmia löytyy. Onodo Larppien tekijöille tuttua puuhaa on myös erilaisten hahmojen välisten suhdekaavioiden raapustaminen. Jos on kyllästynyt tihrustamaan suhdekarttoja käsin, voi kokeiluun ottaa Onodon. Sivuston avulla voi helposti tehdä visualisoinnin kaikista larpissa olevista hahmoista, ja hahmojen välisistä suhteista. Scrivener Scrivener…

  • Miten larppi kirjoitetaan?

    Larpit, eli liveroolipelit, ovat vuorovaikutteisia kokonaisuuksia, joiden perimmäistä olemusta on vaikea selittää sanoin. Vähintään yhtä hankalaa on sanallistaa, miten tällainen monivivahteinen, orgaaninen ja elävä kokonaisuus valmistellaan. Miten larppi oikein kirjoitetaan, kun siihen ei kuulu kirjoittaa vuorosanoja? Tämä artikkeli käsittelee larppien kirjoittamisen perusasioita ja on suunnattu erityisesti heille, jotka ovat aloittelijoita tai heille, jotka kaipaavat paluuta perusasioiden pariin. Artikkelin lomasta löydät vinkkejä ja ohjeita, mutta muista: ei ole olemassa yhtä ainutta oikeaa tapaa kirjoittaa larppeja. Löydä siis oma tapasi näiden vinkkien avulla tai ilman. Aloittakaamme siis ihan alusta. Miksi larppeja nimenomaan kirjoitetaan? Mikä on kirjoitusten funktio ja mitä kaikkea kannattaa kirjoittaa? Kirjoitukset pelinjohtajan viestinnän välineenä Halutessamme järjestää larpin, meidän on mietittävä,…